MUUTA

Imitaattorina olen esiintynyt synttäreillä ja häissä. Minulta voit tilata myös imitaatiolevyn, jossa tunnetut henkilöt lähettävät tervehdyksensä hääparille tai synttärisankarille.

Eläkkeelle siirtyvälle minulta löytyy myös menneen ajan radioääniä. Juttuihin voin säveltää hauskan laulun. Sen voin laulaa vaikka Ahtisaaren äänellä.

Imitaatiotaustoja voi käyttää myös videoissa, hääjutut, polttarit, ym. Videosta voi saada vaikutelman, että sen on kuvannut joku julkisuuden henkilö.

Lasten kanssa voin tehdä myös äänityksiä. Lapsesi voivat seikkailla tunnettujen henkilöiden kanssa - he ovatkin äkkiä perhetuttuja. Juttuihin voidaan lisätä efektit ja musiikkia. Tällaiset äänitteet voin tehdä mukana liikkuvalla raitanauhurilla.

Olen tehnyt lukuisia radiomainoksia. Pystyn loihtimaan hauskoja mainoksia ja ääniä löytyy. Voit tehdä myös itse kässärin. Suunnittelussa on tietysti otettava huomioon, etten pysty aivan kaikkia julkkiksia matkimaan. Minulta läytyy myös kehittelemiäni karrikatyyrejä. Mainoksiin voin tehdä musiikin.

takaisin