Hengellinen kutsumukseni

Ohjelmistoja seurakunnan lapsi- ja varhaiskasvatustyöhön.

Olen 1980-luvulta lähtien ollut
mukana seurakuntani varhaiskasvatustyössä.
Nykyisin vedän poikapartiota, vaikka en ole henkeen ja vereen partioihminen.
Vastuunkantajia on kuitenkin ollut vaikea löytää tähän arvokkaaseen työhön.
Useilla lastenleireillä olen vieraillut banjoni kanssa. Ohjelmakuvioni
sisältää imitaatioita, ihmisiä ja eläimiä.

Minulla on mukanani äänentoistolaitteet ja laulan lauluja myös valmiiden
taustojen kanssa. Uutta tuotantoa lastenlaulujen suhteen olen suunnittelemassa.

Jännitystarinat ovat kiehtoneet minua aina. Usein kerron näitä tarinoita
piirrettyjen kuvien kanssa. Kerron myös tositapahtumiin perustuvia ihmeellisiä
tarinoita. Joskus etsitään – keksityssä jutussa – syyllistä. Ja tarinassa
onkin jotain yllättävää.

Olen tehnyt joskus äänitteitä lapsille. Jutuissa seikkailevat sellaiset henkilöt
kuin Kurt Härmä ja Kaapo Rönssi. Nämä jutut ja monet muut uudet olisi tarkoitus
siirtää cd-levylle.

Lasten kanssa olen tehnyt kuunnelmia seurakunnan käyttöön. Minulla on laukkuun
mahtuva 16-raitainen äänityslaite. Tällaisen työmuodon tiimoilla olen opettanut
hieman imitaatiojuttuja. Lapset voivat seikkailla kuuluisien henkilöiden kanssa.
Näihin tarinoihin voi laittaa myös hengellisen sanoman. Referenssinä voin kertoa,
että olen tehnyt juttuja valtakunnallisiin radiokanaviin jo usean vuoden ajan.

Seurakunnan tilaisuuksiin ( musiikkiani löydät täältä )

Olen säveltänyt ja sanoittanut lukuisia hengellisiä lauluja. Kotisivuilleni olen
laittanut niistä muutaman. Teen iloisia ja surullisia, hitaita ja meneviä lauluja.
Kaikissa lauluissani on toivon ja tulevaisuuden sanoma. Musiikkituotantoni jatkuu ja
päivitän joskus sivuilleni uusia lauluja. Levyä minulta ei ole ilmestynyt.

Puheeni ja todistukseni perustuvat kulkemaani kiviseen tiehen. Paljon olen anteeksi
saanut, anteeksiantamusta tahdon julistaa. Laupiaan Mestarin askeleet kulkekoot
seurakunnissa. Pyydän rukousta kutsumukseni puolesta.

takaisin